Suomen aarteet

Suomi on jättefin maa, ja taas ulkomailla asuessani huomaan alkaneeni alitajuisesti kaipaamaan tiettyjä asioita, isoja ja pieniä. Perhe ja ystävät ovat tietysti tärkein asia jota kotimaasta kaipaan, mutta unohdetaan nyt ihmiset ja keskitytään asioihin ja ilmiöihin. Minun aarteeni voivat olla jossain muualla asuvan mielestä kauhistus, riippuu tietysti mihin vertaa.

Sanomalehti aamuisin kotiinkuljetuksena omaan postilootaan. Aamuni ovat nykyään hyvin kiireettömiä miehen lähdettyä työmaalle, voi pojat mitä maksaisinkaan jos saisin vaikka Diario de Mallorcan seurakseni aamukahvipöytään ilman että sitä tulisi lähteä hakemaan kadulta erikseen. Täällä ei lehtiä kotiin kanneta ja lähin kipsa taitaa olla meiltä useamman kilometrin päässä. Ei tuu mitään, sanomalehti tulee lukea yöpaidassa aamupuuron kanssa auringon kajastellessa idästä. Juu tiedän että netistä saan lukea halutessani vaikka Lapin Kansan mut ei se oo sama.

Maukkainkaan aamiainen ei ole sama ilman Turun Sanomaa. Kuvassa harvinaisuus: minun valmistamani viikonloppuaamiainen joka oli jopa hyvää, venezuelalaiset arepat täytteineen!

Härkis lähikaupan hyllyltä. Suomi on kasvissyöjän herkkuaitta, ainakin Espanjaan verrattuna. Suomessa asuessani härkis ja nyhtökaura muodostivat arkiaterioideni peruspilarit, eikä niitä tarvinnut lähteä hakemaan lähi-Koota kauempaa. En erityisemmin innostu ruoanlaitosta, ja nämä tuotteet tekivät esimerkiksi työlounaistani stressivapaita. Megareseptini: Puolikas texmex-härkis lautaselle, mukaan jääkaapista löytyviä kasviksia ja päälle vielä raejuustoa jos on muistanut ostaa, niin ja oliiviöljyä jotta saa hyviä rasvoja. Ai että! Voisiko joku ystävällisesti alkaa maahantuomaan härkistä Espanjaan? Ainakin Mallorcalla se olisi varma hitti, täällä asuu niin paljon nuorta, trendikästä ja fitnestietoista kasvissyöjäporukkaa Saksasta, Briteistä ja Skandinaviasta sekä tiedostavia espanjalaisiakin. Pitäisikö alkaa itse maahantuomaan? Ittekkö täytyy kaik tehrä? Bisnesidea anyone?

Suomen Posti ja pakettilaatikot ruokakauppojen eteisissä. Netistä olisi kiva kaikkea tilata, mutta varsinkin töissä käydessäni pakettien perille saaminen oli yhtä tuskaa. Täällä paketti tuodaan kotiovelle, jos et satu olemaan paikalla, se viedään johonkin teollisuusalueen perukoille kuljetusfirman varastoon ja ovellesi jätetään lappu. Joskus. Joskus sen vie tuuli. Joskus sen heittää menemään naapuri. Jos ylipäätänsä olet tietoinen paketin saapumisesta, lähde sitä sitten (varsinkin autottomana) hakemaan jostain kaupungin laidalta parilla bussiyhteydellä. Suomessa romppeen edes takaisin lähettely sujuu kuin tanssi. Lähikaupan taikalaatikkorivistöön vaan koodi ja ah, tilaamasi meikit ovat käytettävissäsi. Onhan toki täällä saarellakin kaikenmoista äppiä sun muuta jolla paketin ilmeisesti saisi tulemaan johonkin hiukan lähemmäs, mutta ongelmaksi muodostuu valinnan vaikeus. Ei ole yhtä ja tunnettua systeemiä, vaan äppejä on pilvin pimein ja jokainen käyttää eriä, eikä tunne toisten systeemejä. Posti on Suomessa parjattu, mutta minä arvostan.

Vaikka nyt murisen ja moitin Mallorcaa muutamassa asiassa, löytyy täältä aivan valtavasti upeuttakin, esimerkiksi ihmeellisiä rantoja ja luonnonpoukamia.
Kuvassa Cala S´Almunia, kuuluisan Cala des Moron vieressä.

Ja nyt kun on lämmitelty, siirrymme hieman isompiin aiheisiin:

Kansalaispalvelujen toimivuus ja tiedonsaanti. I love Suomen Verottaja. Espanjan ja Itävallan verottajien kanssa sählätessäni rakkauteni Suomen loogiseen verottajaan on syttynyt. Se että verottaja tarjoaa selkeät, ajantasaiset ja oikeasti asiakkaalle suunnitellut nettisivut on suoranainen helmi. Verottajan puhelinpalveluun voi oikeasti soittaa ja sieltä vielä joku vastaa, antaa ystävällisesti neuvoja ja nämä neuvot pitävät paikkansa. Wau! Vain Suomeen palkkatulojani saadessani elämä oli varsin huoletonta. Ja hei, esitäytetty veroilmoitus, sydämessä vavahtaa. Ja myös Kela rocks. Nettisivut antavat oikeastaan kaiken tarvittaman tiedon selkeällä suomen tai ruotsin kielellä ja kysymällä saa vastauksen. Itse odotan jo valmiiksi stressaantuneena äitiysrahan hakua täällä, sitähän ei siis voi hoitaa etukäteen valmiiksi kuten Suomessa, vaan vasta kun baby on jo kainalossa. Täällä Palmassa monet hoitavat jopa niinkin yksinkertaisen asian kuin äitiysrahan haun asianajajan avulla. Huoh.

Keskuslämmitys termostaatilla. Tässäpä aihe josta voisin paasata ja paasaankin (sori kamut) loputtomiin. Kyllä on elämä Suomessa juhlaa kun asunnossa on joka päivä, jokaisena vuodenaikana 18-24 astetta. Meillä on näköjään tällä hetkellä kivat elokuiset 29. Tuuletin hurisee ja tukka hulmuaa. Olen vilukissa ja Mallorcan talvet ovat minulle hankalia, ulkona kyllä tarkenee talvikamppeissa, mutta sisällä jäätyy sisuskaluihin asti, sormet kohmettuvat. Suomen pehmeää lämpöä hehkuvien vesikiertoisten pattereiden tai lattialämmityksen tilalla meillä on täällä erilaisia sähköllä, öljyllä tai kaasulla toimivia pömpeleitä pitkin kämppää, jotka lämmittävät tai imevät kosteutta. Näitä pömpeleitä sitten siirrellään sitä mukaa missä itse vietämme aikaa. Heti kun pömpelin sammuttaa, lämpö karkaa ovien ja ikkunoiden raoista niille pirun harakoille. Ilmalämpöpumput lämmitykseen ja viilennykseen olisivat suurin tuleva remonttihaaveeni, mutta investointi on rahallisesti suuri sadan neliön asuntoon. Ja sähkö maksaa täällä hitokseen, Suomessa sekin on ihanan halpaa!

On nää vanhat töllit upeita, mutta voi niin kylmiä talvella ja kuumia kesällä!
Kuva vanhasta kaupungista, Plaça del Mercat.

Ostovoima. Mallorca on upea ja chic, mutta Mallorca on myös kallis. En ole vieläkään oikein ymmärtänyt miten perusespanjalaiset Paco ja Martta pärjäävät tällä saarella, varsinkin jos on perhettä ja asunto vuokramarkkinoilta. Perustoimistoduunin palkka on noin 1200 €/kk, vuokra vaikkapa kaksiosta on noin 600 €/kk, minun aivoihini tämä yhtälö ei mahdu. Vaikka lentoemännän leipäni on laveampi kuin konttorityöläisen ja omistusasuminen on huomattavasti halvempaa kuin vuokraaminen, tuntuu että rahani eivät silti riitä kaikkeen haluamaani. Suomessa tehdystä työstä maksetaan oikea aikuisten ihmisten palkka, monesti espanjalaiseen palkkaan verrattuna jopa kolminkertainen, mutta elämisen hinta Mallorcalla on kuitenkin melko lailla sama kuin Turussa.
Ostovoiman vertaaminen  on tietysti suhteellista. Venezuelalainen puolisoni taas hehkuttaa toistuvasti kuinka mahtavaa Espanjassa on vaan mennä kauppaan ja ostaa vaikka uudet kengät hajonneiden tilalle. Hänen humanitäärisessä, taloudellisessa ja poliittisessa kriisissä kärvistelevässä kotimaassaan tällainen meininki on ollut jo vuosia ennenkuulumatonta perusduunarille.

Pääsen välillä hengaamaan mieheni työkuvioihin Mallorcan satamiin, näissä maisemissa on houkuttavaa haaveilla olevansa rich girl eikä perustuloinen perusmuija!
Palmassa jetset-elämä jahteineen ja Lamboineen on tavallisen pulliaisenkin nähtävillä.

Metsä. Niin se vain on että suomalainen on mettäläinen, ainakin minä. Mahtaako johtua Lapin eukkoudestani, mutta minä rakastan suomalaista metsää, sen vuodenaikojen mukaanvaihtuvia valoja ja varjoja, kiviä ja kallioita. Rakastan sitä, että lenkille lähtiessäni polulla ei välttämätttä tule ketään vastaan, eikä minun tarvitse ajaa autolla mihinkään ennen kuin pääsen vakiopoluilleni. Vaikka olenkin sosiaalinen ja ihmisrakas, metsässä saan latautua ja pohtia syntyjä syviä, punoa juonia työelämään tai ihan vaan kuunnella lempimusaa tai äänikirjaa matkustaen toisille planeetoille kenenkään häiritsemättä. Minulle sopivaa mindfullnessia.

Okei no on nämä Palmankin lenkkimaisemat ihan ok.
Kuva Molinarista, tämä satama on nyt massiivisessa rempassa, pari viikkoa sitten näytti jo tosi upealta.